Poliittiset priorisoinnit

Työ kestävien elintarvikejärjestelmien ja ruoan terveellisyyttä edistävän vakaan elintarvikehuollon parissa on keskeisellä sijalla kaikissa Pohjoismaissa. Suurin osa Pohjolan viljelyspinta-alasta käytetään rehuna käytettävän heinän sekä viljan ja muiden viljelykasvien viljelyyn. Pohjoismaat ovat vuosikymmenten ajan tehneet yhteistyötä maa- ja metsätalouden geenivarojen parissa. Maat päättivät pohjoismaisten geenivarojen hallinnointia koskevasta yhteisestä strategiasta pohjoismaisen geenivarakeskuksen NordGenin perustamisen myötä. Poronhoitoa harjoitetaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, ja Ruotsin ja Norjan välillä poronhoito tapahtuu osin maiden rajojen yli. Maidon- ja lihantuotanto on tärkeä elinkeino kaikissa Pohjoismaissa, ja Tanskalla on lihantuotannossa erityisasema merkittävän sianlihantuotannon takia. Kalastuksen ja vesiviljelyn merkitys on sekä laajuuden että saalismäärien mukaan laskettuna suurin Norjalle, Tanskalle, Islannille, Färsaarille ja Grönlannille, kun taas Suomi ja Ruotsi ovat pohjoismaisen metsätalouden suurimmat puutavaran ja muiden metsätaloustuotteiden tuottajat. Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvoston alaiset sektorit ovat käyneet – ja käyvät edelleen – läpi jatkuvia muutoksia ja tehostamisia, etenkin kun halutaan varmistaa taloudellinen kannattavuus muuttuvissa olosuhteissa myös jatkossa.

Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasioiden politiikan alojen pääasialliset painopistealueet tulevina vuosina ovat seuraavat: vihreän siirtymän edistäminen edelleen kohti kestäviä elintarvikejärjestelmiä, jotka käsittävät terveellisen, kestävän ja häiriönsietokykyisen elintarvikehuollon Pohjoismaiden kasvavalle väestölle, terveyttä edistävän, turvallisen ja kestävän ruokavalion, vahvat rodut ja jalostusmateriaalin, eläinten hyvinvoinnin sekä eläin- ja kasvinterveyden. Perusedellytyksenä on kilpailukyvyn lisääminen maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan tuotantoketjuissa luonnonvarojen tietopohjaisen ja kestävän hallinnoinnin ja käytön sekä uusiutuvien raaka-aineiden tuotannon ja jalostamisen avulla. Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan sektorien kansallista ja alueellista häiriönsietokykyä tulee vahvistaa ja sitä kautta edistää turvattua elintarvikehuoltoa. 

Tarvitaan pohjoismaista yhteistyötä ratkaisujen löytämiseksi ja välttämättömiä pohdintoja näiden priorisoitujen tavoitteiden täyttämiseksi. Elintarviketurvallisuus on Pohjoismaissa pääasiallisesti hyvällä tasolla, mutta sään ääri-ilmiöt, huoltoketjujen haavoittuvuus, saasteet ja mahdollisesti vahingollisten vieraslajien leviäminen ovat esimerkkejä tulevaisuuden mahdollisista haasteista. Biotalouteen perustuvien elinkeinojen kilpailukyvyn lisääminen on edellytyksenä elintarvikehuollon vahvistamiselle, mutta samaan aikaan elintarvikehuoltoon vaikuttavat päästöjen vähentämiseksi tehtävät velvoitteet, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja luonnonvarojen hallinnoinnin kestävyyden lisääminen. Vihreä siirtymä voi myös haastaa maa- ja metsätalouden, kalastuksen, vesiviljelyn ja poronhoidon tuotantotavoitteet; tässä voi syntyä muun muassa pinta-alan käyttöä koskevia kysymyksiä, kun maa- ja merialueita käytetään jatkuvasti useaan eri tarkoitukseen. Tämä lisää kilpailua alueista.

Uudet ideat, innovaatiot ja sellaisten hankkeiden resursoiminen, joilla on suuri vaikuttavuus, voivat edistää ratkaisuja, jotka edistävät kilpailukykyistä tuotantoa ja muuta yhteiskunnallista hyötyä auttaen samalla saavuttamaan ympäristö- ja ilmastotavoitteet. Monet ratkaisuista ovat poikkihallinnollisia ja sektorienvälisiä, minkä vuoksi toimien suunnitteluun vaikuttavat eri agendat ja tavoitteet. Siksi on tärkeää säilyttää poliittinen yhtenäisyys pyrkimyksissä kohti globaaleja tavoitteita, varsinkin kun jäljellä on vakavia haasteita pyrittäessä saavuttamaan vuodeksi 2030 asetetut tavoitteet.

Pääministerien kestävää meritaloutta ja vihreää siirtymää koskeva julkilausuma osoittaa, millainen vaikuttavuus poliittisella yhtenäisyydellä voi olla pohjoismaisen yhteistyön hyväksi. Julkilausuman tavoitteet pitävät sisällään yhteiset tutkimustoimet, tiedonvaihdon lisäämisen ja kansainvälisiä aloitteita koskevan pohjoismaisen osallistumisen vahvistamisen sekä kestävän merialueiden hallinnoinnin. Tavoitteet ovat konkretisoituneet merialueilla toteutettavien eri aloitteiden ansiosta, ja ne ohjaavat myös maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvoston yhteistyöohjelmaa vuosille 2025–2030.

On selvää, että maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasioiden politiikan alojen tarpeet ovat moninaiset, ja ne ylittävät käytettävissä olevat resurssit sekä kansallisten että yhteispohjoismaisten sektoritoimien tasolla. Siksi alueellinen yhteistoiminta on järkevää kansallisista toimista saatavan hyödyn maksimoimiseksi myös laajemmasta pohjoismaisesta näkökulmasta sekä synergiaedellytysten ja alueellisella tasolla tehtävän vaihdon lisäämiseksi. Pohjoismaisten viranomaisten ja asiantuntijoiden välisen yhteistyön lisääminen edistää kokemustenvaihtoa, innovointia ja yhteisiä tutkimustoimia pohjoismaisen hyödyn lisäämiseksi. Eri ministerineuvostojen ja yhteispohjoismaisten laitosten välinen yhteistoiminta mahdollistaa yhteiset toimet eri politiikan aloilla, joilla on vahva perusta yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa ja innovoinnissa. Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan vakiintuneita verkostoja ja yhteistyörakenteita voidaan käyttää tehtäviin, joiden avulla kehitetään valmiutta ja kapasiteettia politiikan alan tuleviin haasteisiin. Pohjoismainen yhteistyö antaa Pohjoismaille myös mahdollisuuden puhua yhdellä äänellä kansainvälisissä yhteyksissä, joissa on järkevää nostaa esiin pohjoismainen näkökulma globaaleihin kysymyksiin.

Lisääntyvä digitalisaatio ja tekoälyn alalla tapahtuva kehitys vaikuttavat sekä haasteiden että mahdollisuuksien syntyyn maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealalla. Tätä analysoidaan pohjoismaisessa yhteistyössä edelleen, ja tavoitteena on muun muassa elintarvikkeiden aikaisempaa tehokkaampi analyysi ja testaus, kuluttajille suunnatun tiedon lisääminen ja zoonooseja ja eläintautiepidemioita koskevan tiedonvaihdon parantaminen yhteispohjoismaisen valmiuden vahvistamiseksi pohjoismaisissa biotalousketjuissa, sekä kalastusta, vesiviljelyä ja maa- ja metsätaloutta koskevien moninaisten etujen rekisteröinti ja kartoitus. Maiden viranomaiset voivat yhdessä analysoida digitalisaation myötä mahdollisesti esiintulevia haasteita tarjoten näin pohjaa yhteispohjoismaisille toimille kyberturvallisuutta koskevan valmiuden edistämiseksi ja muiden tällä politiikan alalla esiintyvien digitaalisten uhkakuvien torjumiseksi. Digitalisaation lisääminen on myös tärkeää vihreän ja sinisen sektorin tuotannon optimoinnissa, niin että voidaan vähentää resurssihukkaa, vähentää esimerkiksi torjunta-aineiden ja antibioottien käyttöä, lisätä osaamisen kehittämistä ja vahvistaa osaamista.

Luonnonvarojen kestävästä hallinnoinnista ja käytöstä tulee koko ajan monimutkaisempaa, ja tästä syystä tarvitaan lisää tietoa, jotta voidaan parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista ja rajoittaa ilmasto- ja ympäristövaikutuksia, samalla kun turvataan kilpailukykyinen tuotanto kasvavalle pohjoismaiselle väestölle sekä edistetään hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta. Siksi tarvitaan enemmän yhteisiä tutkimus- ja innovaatiopanostuksia sekä osaamisen kehittämiseen tähtääviä toimia, joissa voidaan saada pohjoismaista lisäarvoa. Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasioiden politiikan alan kestävät elintarvikejärjestelmät ja arvoketjut edellyttävät kilpailukykyistä tuotantoa, uusiutuvien energiavarojen saatavuutta ja luonnon monimuotoisuuden kestävää hallinnointia. Samaan aikaan elintarviketurvallisuus on säilytettävä yhtä korkealla tasolla kuin tähänkin asti kehittämällä ratkaisuja ja innovaatioita kestävään ja terveelliseen kulutukseen. Kestävä ja terveellinen kulutus edellyttää ratkaisuja ja innovaatioita, joista muodostuu tulevaisuuden raaka-aine- ja jalostusketjuja resilienssin ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi, samaan aikaan kun järjestelmien negatiivisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia voidaan rajoittaa.

Kestävä elintarviketuotanto on riippuvainen jatkossakin hyvästä eläin-, kala- ja kasvinterveydestä Pohjoismaissa. Hyvä eläin-, kala- ja kasvinterveys luo edellytykset eläinten hyvinvoinnille, lääkeaineiden ja torjunta-aineiden vähäiselle käytölle ja turvallisen ruoan saannille. Näiden alojen katsotaan myös olevan yhteydessä ympäristöön ja terveyteen One Health -näkökulmasta. Kestävä ja terveellinen elintarvikekulutus edellyttää elintarviketurvallisuutta ja terveellistä ruokaa, jonka ravintosisältö noudattaa Pohjoismaiden ravitsemussuosituksiin koottuja tutkimustuloksia ja joka perustuu elintarvikkeisiin, joiden tuottamiseen meillä on hyvät luonnolliset ja kulttuuriset edellytykset Pohjoismaissa. Tämä edellyttää myös ruokahävikin pienentämistä, kestävällä tavalla vedestä ja pellolta saatavien resurssien hyödyntämisen vahvistamista ja tehostamista sekä parempien ruokaympäristöjen rakentamista. Uusien kasvi- ja meriperäisten proteiinien tuotanto ja biotalouden sivutuotteet tarjoavat mahdollisuuksia lisätä sekä paikallista rehuntuotantoa että elintarviketuotantoa, mutta samalla ne asettavat lisävaatimuksia elintarviketurvallisuudelle ja analyysikapasiteetille, jossa pohjoismaisella yhteistyöllä on vakiintunut rakenne ja pitkät perinteet yhteisistä toimista. Kestävä ja terveellinen elintarvikekulutus kohdistaa lisää huomiota myös biologiseen ja geneettiseen monimuotoisuuteen, luonnonvaroihin ja genetiikan asiantuntijuutta kohtaan. NordGenin kautta pohjoismaisella yhteistyöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus tukea kestävää kulutusta ja tuotantoa kehittämällä terveellisiä ja vastustuskykyisiä viljelykasveja, jotka menestyvät ilmaston muuttuessa. NordGen edistää myös vähäisessä kaupallisessa käytössä olevien kotieläinrotujen käytön säilyttämistä ja elvyttämistä. Tällaisilla roduilla on vaihtelevia ominaisuuksia, jotka ovat pitkällä aikavälillä kestäviä ja kysyttyjä ja joiden avulla voidaan varmistaa sopivan jalostusmateriaalin saatavuus tulevaisuudessa.

Vihreä siirtymä on välttämätön fossiilisten resurssien käytön vähentämiseksi, minkä myötä vaihtoehtoisten ja uusiutuvien energialähteiden, kuten bioenergian, tuulivoiman ja aurinkovoiman, tarve kasvaa. Teräkseen, alumiiniin ja betoniin pohjautuvat rakennus- ja maankäyttöratkaisut edellyttävät huomattavaa fossiilisten energialähteiden käyttöä. Tämä merkitsee sitä, että pohjoismaisten bioteollisuuden alojen, ennen kaikkea kenties metsätalouden mutta myös elintarviketuotannossa syntyvien jätteiden, on sisällyttävä energiahuoltoon aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Rakennuksissa ja rakenteissa tulee käyttää nykyistä enemmän vihreitä, puupohjaisia tuotteita. Pohjoismaiden välillä on olemassa hyvät tutkimus- ja tiedeyhteistyön perinteet metsätalouden ja puuntyöstämisen alalla.

Vihreä siirtymä tulee nähdä mahdollisuutena maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasioiden politiikan aloilla. Vihreän siirtymän avulla on mahdollista edistää taloudellista lisäarvoa tuottamalla maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan tuotteita ja palveluja, jotka edistävät ilmastosiirtymää ja voivat vahvistaa luonnon monimuotoisuutta. Maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen ja vesiviljelyn arvoketjujen kilpailukyvyn lisääminen ja kannattava tuotanto luovat tärkeät taloudelliset edellytykset muutoksen vahvistamiseen. Myös pohjoismaiseen ruokakulttuuriin ja gastronomiaan tehtävät panostukset, kuten Uusi pohjoismainen ruoka, lisäävät kiinnostusta pohjoismaista ruokakulttuuria kohtaan ja tietoa siitä, mikä puolestaan luo lisäarvoa ja lisää kilpailukykyä Pohjoismaissa.

Innovatiivisia ratkaisuja, joiden keskipisteessä on taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sekä ympäristön kestävyys, tulee etsiä läheisessä yhteistyössä elinkeinoelämän, viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja tutkimusalan toimijoiden kanssa maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen ja vesiviljelyn arvoketjujen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Uuden lisäarvon luomista voidaan kehittää siten, että maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan arvoketjut kohtaavat tuotteita ja palveluja koskevat tulevat tarpeet. Samaan aikaan kestävyyskriteerit asettavat yrityksille uusia määräysten noudattamista ja raportointia koskevia vaatimuksia. Relevanttien ja korkealuokkaisten tilastojen ja tietojen saatavuus voi olla yksi tapa lisätä kilpailukykyä sekä kansallisilla että kansainvälisillä markkinoilla. 

Pula koulutetusta työvoimasta ja maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan rekrytointiongelmat ovat haasteena maataloudessa, kalastuselinkeinossa ja vesiviljelyssä sekä elintarvikeketjun muissa osissa. Sektorien riippuvuus ulkomaisesta työvoimasta voi ajan myötä osoittautua riskiksi tiedon häviämisen ja haavoittuvuuden kannalta. Pula eläinlääkäreistä on jo akuutti useassa Pohjoismaassa ja sen odotetaan muodostuvan haasteeksi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Pula vaikeuttaa eläintenpitoa ja heikentää eläinten hyvinvointia. Uramahdollisuuksien kehittäminen, statuksen ja tulojen vahvistaminen, mahdollisten rajaesteiden torjunta ja nuorten aseman edistäminen elintarvikejärjestelmissä ovat yhteisiä poliittisia priorisointeja kilpailukyvyn ja sosiaalisen kestävyyden vahvistamiseksi maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealalla Pohjoismaissa.

Viime vuosien sodat ja geopoliittisen levottomuuden lisääntyminen, sään ääri-ilmiöt sekä ilmastonmuutoksen odotetut vaikutukset ja ekosysteemien muuttuneet olosuhteet sekä koronapandemian vaikutukset yhteiskuntaan osoittavat, miten sekä ulkoiset että sisäiset tapahtumat ja toisinaan kriisien yhteisvaikutus vaikuttavat Pohjolaan. Biotalouden jatkokehityksen arvioidaan voivan vähentää haavoittuvuutta ja vahvistaa huoltokykyä vahvistamalla biopohjaisten tuotteiden pohjoismaista tuotantokykyä osana valmius- ja varautumistyötä.

Ilmastonmuutoksesta seuraa tarve saada lisätietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista biotalouteen ja jakaa sitä koskevaa osaamista. Sään ääri-ilmiöt, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja saastuminen uhkaavat jatkossa tuotantoresursseja sekä globaalisti että Pohjoismaissa. Tästä aiheutuvat seuraukset tulevat kalliiksi ja tapahtuvat usein ilman ennakkovaroitusta. Ukrainan sota ja sen seurauksena kalliit energia- ja väkilannoitehinnat sekä koronapandemian vaikutukset tuotannon edellytyksiin, yhteiskunnan rakenteisiin ja ihmisten terveyteen osoittavat valmiuden vahvistamisen merkityksen alueella. Sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristön resilienssin rakentaminen nykyisiä ja tulevia kriisejä silmällä pitäen, toisin sanoen tuotantoresurssien ja elintarvikehuollon varmistaminen tulevaisuudessa niin sanottujen monikriisien varalta, tulevat olemaan osa kansallisen tason valmiustyötä, jota voidaan edistää myös alueellisella yhteistyöllä. Tässä työssä voidaan hyödyntää arvokkaita opetuksia pandemian aikana paljastuneista heikkouksista.

Pohjoismainen yhteistyö voi vahvistaa kansallisia valmiusprosesseja kokemustenvaihdon, verkostojen, yhteisten toimien ja suunnitelmien avulla. Ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen ja muiden kriisien vaikuttaessa lähialueisiimme meidän on jaettava maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikealan huoltoa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevaa osaamista ja valmiusasioita myös naapurimaittemme kanssa. Pohjolan yhteistoiminta kansainvälisesti globaaleissa prosesseissa ja aloitteissa edistää jatkossakin alueen valmiutta ja resilienssiä käynnissä olevien ja tulevien kriisien varalta.

Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvoston työn poliittisten painopistealueiden tavoitteena on vahvistaa Visio 2030:tä ja sen kolmea strategista painopistealuetta, jotka ovat vihreä Pohjola, kilpailukykyinen Pohjola ja sosiaalisesti kestävä Pohjola. Sektorien rajat ylittävät näkökulmat lapsista ja nuorista, tasa-arvosta ja kestävästä kehityksestä otetaan aktiivisesti huomioon kaikissa tavoitteissa ja osatavoitteissa. Näitä kehitetään edelleen maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvoston kausien 2025–2027 ja 2028–2030 työsuunnitelmissa.

Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvosto on päättänyt tavoitteista ja osatavoitteista kaudelle 2025–2030. Poliittiset painopistealueet ohjaavat pohjoismaisessa yhteistyössä tehtävää politiikan alan toimintaa. Näiden tavoitteiden pohjalta laaditaan toimet, joista syntyvät aktiviteetit, tulokset ja vaikutukset saavat aikaan toivotun muutoksen.