Poliittiset priorisoinnit

Pohjoismaat ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä ympäristö- ja ilmastopolitiikassa. Pohjoismainen yhteistyö kehittyy koko ajan, ja sillä pyritään tukemaan yhteiskuntiemme vihreää siirtymää. Toimenpiteiden on oltava strategisia ja kohdistuttava sellaiseen, mikä tuottaa pohjoismaista lisäarvoa ja hyötyä maille, yrityksille ja ihmisille. Pohjoismaisella hyödyllä tarkoitetaan sitä, että maat saavuttavat monesti yhdessä parempia tuloksia kuin erikseen. Kyse voi olla kansainvälisissä yhteyksissä tehtävästä yhteistyöstä tai yhteisistä toimista Pohjoismaiden erityishaasteiden ratkaisemiseksi. Sellaisia ovat muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä keinot, joilla kulutusta voidaan Pohjoismaissa ohjata pitkällä aikavälillä kestävään suuntaan. Aktiivista ympäristö- ja ilmastoyhteistyötä tehdään paitsi ministeritasolla myös viranomaisten, korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan kesken. Monet pitävät tärkeinä ja itsestään selvinä pohjoismaisten kollegojen muodostamia verkostoja, joilla myös saavutetaan konkreettisia tuloksia. Yhteistyössä on tärkeää kiinnittää huomiota myös siihen, miten ilmasto- ja ympäristöhaasteita käsitellään Pohjoismaiden reuna-alueilla ja paikallisyhteisöissä. Sektorilla on myös erillisiä yhteistyömuotoja, kuten pohjoismainen ympäristömerkintä (Joutsenmerkki), Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) ja Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinto.

Pohjoismaat koostuvat suurista maa- ja merialueista, jotka ulottuvat pohjoisen arktisista ja subarktisista seuduista etelän lauhkeampiin alueisiin. Alueillemme mahtuu metsiä, vuoria, tulivuoria, tasankoja, viljelymaata, saaria, paikallisyhteisöjä ja kaupunkeja.  Merialueet käsittävät Itämeren kaakossa, Pohjanmeren, Norjanmeren, Koillis-Atlantin ja Grönlanninmeren lännessä ja Pohjoisen jäämeren pohjoisessa.

Maa- ja meriekosysteemit kuormittuvat, sillä ihmisen toiminta vaikuttaa haitallisesti ympäristön tilaan. Rehevöityminen, merien happamoituminen, ympäristömyrkyt, muovi ja muu jäte, liikakalastus sekä haitalliset vieraslajit ovat vakavia ongelmia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset lisäävät entisestään ekosysteemien kokonaiskuormitusta. Ilmastonmuutos etenee nopeammin napapiirin pohjoispuolella kuin muualla, ja vuoden keskilämpötila on kohonnut viime vuosikymmeninä arktisella alueella neljä kertaa enemmän kuin eteläisemmillä leveysasteilla, mikä on johtanut ikiroudan sulamiseen ja jääpeitteen supistumiseen.

Geopoliittiset edellytykset ovat muuttuneet Pohjoismaissa ja niiden lähistöllä. Turvallisuustilanteemme on muuttunut ja toimintaympäristömme polarisoitunut, minkä lisäksi ilmastonmuutos tuottaa haasteita. Sen vuoksi on entistä tärkeämpää pyrkiä tekemään yhteistyötä muiden maiden kanssa ja parantaa erityyppistä varautumista. Ympäristö- ja ilmastosektori voi muun muassa edistää ympäristö- ja ilmastomielessä resilienttien yhteiskuntien suojelua ja kehittämistä.

Pohjoismaiden tilanne on melko hyvä Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen seitsemäntoista globaalin tavoitteen

https://dashboards.sdgindex.org/rankings

osalta, mutta monien muiden teollisuusmaiden tavoin meillä on yhä haasteita, jotka liittyvät ilmastoon, luontokatoon, saasteisiin ja luonnonvarojen haaskaamiseen. Haasteena on muun muassa se, miten toteutetaan kunnianhimoiset ilmastoneutraaliustavoitteet kaudella 2035–2050, uusi Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuuskehys biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa (CBD) sekä uusi maailmanlaajuinen toimintamalli kemikaalien ja jätteiden hallinnalle, samalla kun vähennetään luonnonvarojen haaskaamista. Pohjoismaiden ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia, ja sitä on pienennettävä merkittävästi. Näin on tehtävä maapallon resursseihin kohdistuvan paineen pienentämiseksi, mutta myös sen osoittamiseksi, että on mahdollista elää planeettamme asettamissa rajoissa ja pitää samalla yllä korkeaa elintasoa. Ympäristö- ja ilmastosektorin päällimmäisillä ja suurimmilla haasteilla on siten sekä pohjoismais-alueellinen ulottuvuus että kansainvälinen ulottuvuus suhteessa EU:hun ja kansainväliseen yhteisöön.

Pohjoismaiden haasteet ja siten myös mahdollisuudet ovat paljolti samat kuin siinä, mitä YK kutsuu kolminkertaiseksi kriisiksi, eli haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja saastumiseen. Pohjoismaisessa kontekstissa saastuminen on kytköksissä muun muassa mittavaan luonnonvarojen käyttöön. Kulutamme esimerkiksi tuotteita, jotka sisältävät muovia, kriittisiä raaka-ainemetalleja ja vaarallisia kemikaaleja.

Pohjoismailla on toisaalta myös erityisen hyvät edellytykset ja mahdollisuudet olla mukana ratkaisemassa suuria ympäristö- ja ilmastohaasteita. Väestön koulutustaso on korkea, ja vihreän siirtymän tarve on jalkautettu lujasti erityisesti nuoren sukupolven keskuuteen. Fyysinen ympäristömme, sekä luonnon- että kulttuuriympäristö, vahvistaa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, elämänlaatua ja terveyttä. Sillä on myös perustavaa laatua oleva merkitys Pohjoismaiden monille tärkeimmille toimialoille. Luonnon- ja kulttuuriympäristöä on suojeltava, jotta se säilyisi elinvoimaisena ja parantaisi myös sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Digitalisaatiossa olemme kärkijoukkoa, ja viestintä on korkealla tasolla yhteiskunnissamme. Erinomaiset yliopistot ja tiedelaitokset harjoittavat tutkimusta ja kehittävät innovaatioita.  Tekoälyn kehitys ja digitaalisten tekniikoiden muunlainen uraauurtava käyttö etenevät yhä nopeammin. Linjauksemme perustuvat perinteisesti tietoon, ja meillä on kokemusta yhteisen taustatiedon tuottamisesta kansainvälisiin prosesseihin. Meillä on myös suhteellisen avoimet, lyhyet ja joustavat päätöksentekoprosessit, vihreitä ajatushautomoja ja ennen kaikkea monia kansainvälisiä yrityksiä, jotka ovat vihreän siirtymän kärjessä.

Ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja saastumiseen liittyvät haasteet ovat keskinäisessä vaikutus- ja riippuvuussuhteessa. Ympäristö- ja ilmastosektorin ratkaisuja etsiessään yhteistyöohjelma huomioi siksi myös synergian ja sektorienvälisyyden. Tämä koskee sekä kolmen painopistealueen keskinäisiä suhteita että Pohjoismaiden ministerineuvostossa tehtävän yhteistyön sektorienvälisyyttä. Kaikkien sektorien ja yhteiskunnan eri osa-alueiden tulee koota voimansa, jotta välttämätön siirtymä pystytään toteuttamaan. Ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden kytkökset on tuotava selkeämmin esille. Edelläkävijyys ja korkea tavoitetaso ympäristö- ja ilmastoasioissa vahvistavat myös kilpailukykyämme ja luovat uusia vihreitä työpaikkoja.

Kansainväliset ja kansalliset ohjauskeinot, kuten verot, tuet ja ympäristölainsäädäntö sekä tutkimuksen ja innovoinnin tukeminen, ovat ratkaisevan tärkeitä ratkaistaessa mutkikkaita yhteiskunnallisia haasteita ja pyrittäessä saavuttamaan asetetut ympäristötavoitteet. Hyvin suunnitellut ohjauskeinot vaikuttavat ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen ja kannustavat muuttamaan toimintaa vähemmän ympäristöä kuormittavaksi. Tällaiset muutokset saattavat aiheuttaa lisäkustannuksia joillekin toimijoille, ja on tärkeää, että ohjauskeinoilla voidaan myös vaikuttaa yhteiskunnan resurssien jakautumiseen ja kompensoida suurimpia vihreän siirtymän aiheuttamia kustannuksia. Kun ratkaisut ovat kustannustehokkaita ja markkinalähtöisiä, parantavat kilpailukykyä ja tarjoavat joustavia menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi, muutos on helpompi hyväksyä. Pohjoismaiden tulee vastedeskin hyödyntää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa linjausten täytäntöönpanossa ja ohjauskeinojen valinnassa.

Yksi yhteistyöohjelman peruslähtökohdista on politiikan ja elinkeinoelämän, kansalaisyhteiskunnan ja korkeakoulujen vahvan vuorovaikutuksen tarve. Siinä on otettava mukaan myös paikalliset, kansalliset, alueelliset ja globaalit toimijat ja näkökulmat. Monimutkaisten haasteidemme ratkaiseminen edellyttää sitä, että kaikki yhteiskunnan ryhmät saavat mahdollisuuden vaikuttaa. Alkuperäiskansat, lasten ja nuorten näkökulma ja tasa-arvo ovat tärkeitä pohjoismaisessa ympäristö- ja ilmastoyhteistyössä. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota pohjoismaisten yhteiskuntien erityispiirteisiin, esimerkiksi niin, että Pohjoismaiden paikallisyhteisöt tekevät resurssien hallintaan ja kokemustenvaihtoon liittyvää yhteistyötä. Pohjoismaisten paikallisyhteisöjen edellytykset ja haasteet poikkeavat monesti siitä, mikä koskee yleisemmin Pohjoismaita. Tähän on kiinnitettävä huomiota pohjoismaisessa yhteistyössä ja tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävässä työssä.

On keskusteltava ja pohdittava laajasti ja syvällisesti, mitä tarkoittaa hyvä elämä planeettamme rajoissa. Elintason määritelmää on syytä muuttaa, ja se tuleekin todennäköisesti muuttumaan. Ympäristö- ja ilmastosektorin on välitettävä paremmin ajatusta, jonka mukaan elintasolla voidaan tarkoittaa myös elinvoimaista luontoa, puhdasta merta ja ilmaa, haitallisista kemikaaleista ja saasteista vapaata yhteiskuntaa, keskinäistä luottamusta ja luottavaista suhtautumista ilmastonmuutoksen seurauksiin.

Lisäksi yhteistyössä tulee vastedeskin pitää kiinni korkeasta tavoitetasosta ja johtajuudesta, etenkin suhteessa EU:hun ja muihin kansainvälisiin prosesseihin. Meidän on myös osoitettava, miten kansainväliset velvoitteet voidaan toteuttaa alueellisesti ja paikallisesti. Pohjoismaisen hyödyn tulee olla merkittävä verrattuna siihen, mitä yksittäiset maat ja muut toimijat tekevät. On hyödynnettävä nykyisiä pohjoismaisia verkostoja ja pohjoismaista osaamista ja kehitettävä uutta.

Ympäristö- ja ilmastoasiain ministerineuvosto on tämän nojalla päättänyt kaudella 2025–2030 tehtävän työn tavoitteista ja osatavoitteista. Poliittisten painopisteiden perustana on edellä oleva analyysi sekä arvio suurimman mahdollisen pohjoismaisen hyödyn saavuttamisesta esimerkiksi alueellisella, EU-tason ja kansainvälisellä yhteistyöllä.

Ympäristö- ja ilmastosektori on pyrkinyt aktiivisesti sisällyttämään kolme kestävyyden aspektia tähän yhteistyöohjelmaan. Yleistavoitteemme ja osatavoitteemme on suunniteltu edistämään vihreän Pohjolan lisäksi myös kilpailukykyistä ja sosiaalisesti kestävää Pohjolaa.