Helsingin sopimusta kutsutaan pohjoismaisen yhteistyön perustuslaiksi, ja se on taannut hyvät puitteet yhteistyölle sopimuksen solmimisen jälkeen 23. maaliskuuta 1962, jota vietetään tätä nykyä Pohjolan päivänä.
Helsingin sopimusta on muutettu aiemmin. Vuosina 1971 ja 1974 muutoksia tehtiin Pohjoismaiden ministerineuvoston perustamisen takia, vuosina 1983 ja 1985 sopimuksessa annettiin tilaa Ahvenanmaalle, Färsaarille ja Grönlannille (antamalla kullekin maalle kaksi paikkaa Pohjoismaiden neuvostossa) ja vuosina 1991, 1993 ja 1995 sopimukseen tehtiin EU:hun ja Etaan liittyviä mukautuksia. Muutokset ovat oleellisilta osin liittyneet yhteistyön rakenteisiin. Sopimuksen kieliasuun tai aiheisiin ei ole tehty oleellisia muutoksia vuoden 1962 jälkeen, poikkeuksena ympäristönsuojelua koskeva luku vuodelta 1974.
Helsingin sopimusta leimaa luonnollisesti oman aikansa kansainväliset olosuhteet. Suomen ja Neuvostoliiton välisellä YYA-sopimuksella oli suuri merkitys sille, että puolustus- ja turvallisuuspolitiikan sisällyttäminen sopimukseen oli mahdotonta. Monet niistä voimista, jotka vaikeuttivat ja rajoittivat pohjoismaista yhteistyötä vuonna 1962, ovat nyt poissa. Varautumisasioissa sekä ulko- ja puolustuspolitiikassa tehtävä yhteistyö on vaiheittain tullut osaksi pohjoismaista yhteistyötä. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä valmiudesta ja puolustus- ja ulkopolitiikasta on tullut tärkeitä aloja pohjoismaiseen yhteistyöhön.
Pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö, jolla on yli 100-vuotinen historia, on tärkeä aihe Helsingin sopimuksessa. Ensimmäinen pohjoismainen juristien kokous pidettiin vuonna 1872. Ennen Helsingin sopimusta solmittiin sopimus pohjoismaisesta passivapaudesta vuonna 1952, jonka korvasi passiunioni vuonna 1954, sopimus yhteispohjoismaisista työmarkkinoista vuonna 1954 ja sosiaaliturvasopimus vuonna 1955. Uusista sopimuksista on neuvoteltu myös myöhemmin. Uusi sosiaaliturvasopimus tuli voimaan vuonna 2014. Tämän sopimuksen taustalla oli tarve sopeuttaa pohjoismaista sopimusta EU-asetuksiin.
Helsingin sopimuksen aiheissa ja niiden esitystavassa näkyy, että sopimus on peräisin vuodelta 1962. Tämän päivän pohjoismaiselle yhteistyölle tärkeitä teemoja, kuten ilmastoa, luontoa ja kestävyyttä, ei mainita sopimuksessa, vaikka sopimuksessa onkin ympäristönsuojelua koskeva luku. Puolustus, valmius ja yhteiskuntaturvallisuus sekä digitalisaatio ovat myös aiheita, joita ei sopimuksessa mainita. Lisäksi kieliasu on vanhahtava, mikä näkyy esimerkiksi 13 artiklan viittauksissa radion ja television tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Helsingin sopimuksen tarkistamisen myötä työryhmä toivoo sopimusta, joka heijastelee paremmin nykyistä pohjoismaista yhteistyötä ja todellisuutta sekä sopijapuolten tavoitteita.