Rahoitettujen päästöjen (scope 3) avoimen seurannan ja julkistamisen jatkaminen kansainvälisten parhaiden käytäntöjen, kuten Partnership for Carbon Accounting Financials (PCAF), pohjalta.
Vastaavasti arvioitujen päästötietojen julkaisu tulevaisuuden portfoliosta sekä uusista sitoumuksista hanketasolla, mukaan lukien tiedot hankkeiden kasvihuonekaasupäästöistä niiden elinkaaren aikana.
Alakohtaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteiden asettaminen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.
Suomen nollapäästötavoitteen ulottaminen vuoteen 2035 mennessä kaikkiin Finnveran rahoittamiin Scope 3 -päästöihin.
Yhteisen ilmastorahoituksen määritelmän hyvöksyminen perustuen EU:n taksonomiaan, OECD:n ilmastonmuutosta koskevaan alakohtaiseen yhteisymmärrykseen (Climate Change Sector Understanding) ja uusimpaan ilmastotieteelliseen tietoon, sekä uusien vastuiden että laajemman kokonaisvastuun osalta sisältäen uusiutuvien energialähteiden ja niihin liittyvän infrastruktuurin rahoituksen, mutta myös muiden sektoreiden toimet sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi että siihen sopeutumiseksi.
Johtavan aseman sekä pohjoismaisen yhteistyön hyödyntäminen kansainvälisillä foorumeilla fossiilisten polttoaineiden julkista tukea koskevien sääntöjen uudistamiseksi maailmanlaajuisesti.